Pohdiskelua...

Mietin tänään työmatkalla, että milloin oikein opin neulomaan. Olen ollut jotakuinkin 12v kun mummoni opetti minua, saattaa olla että oli hiukan nuorempikin:) Hän näytti ja minä menin toiseen huoneeseen ohjeiden mukaan tekemään ja kävin välillä näyttämässä mummolleni:) 14 vuotiaana tein itselleni mustan villapaidan helmineuleella, käytinkin sitä;)
Sinnikkäästi olen harjoitellut ja neulonut ja purkanut. Nyt huomaan, että oma 12 vuotiaani selvästi seuraa jalanjälkiäni. Tekee minulle kaulaliinaa, on tehnyt sitä jo yli vuoden. Aina kun saa pätkän matkaa tehtyä, niin jotenkin se ei ilmesesti neidin silmää miellytä vaan purkaa pois ja aloittaa alusta:) Suloista sinnikkyyttä! Nyt on ilmeisesti mieleinen juttu kaulaliinaan löytynyt, kun ei sitä hetkeen ole purkanut vaan istahtaa sohvalle viereeni sitä neulomaan silloin tällöin. Uskon, että neidin käsistä syntyy vielä ihania luomuksia!
Ennen lasten syntymää neuloin paljonkin. Kun lapset olivat pieniä neulomisesta ei tahtonut tulla mitään. Esikoisen mielestä kun puikot olivat miekkoja ja milloin mitäkin ja ne tietysti nypättiin irti keskeneräisestä neulomuksesta!! Tuolloin innostuinkin ompelemaan ja harjoittelin sinnikkäästi sen alueen. Siskoni oli hyvä apu opettelussa:) Virkkaamaan olen oppinut pikkuhiljaa, tätini ovat opettaneet minua sekä hyvä ystäväni opetti miten virkataan salomoninsolmuja (tämän taidon vuorostani opetin minä tädeilleni).
Kuopus on innostunut virkkaamaan, hän teki joululahjaksi kirjanmerkkejä kummeilleen ja muillekkin tärkeille aikuisille elämässään. Käsityömessuilta hänelle piti tuoda tuliaisiksi valokoukku;) Minä kun en omastani suostunut luopumaan. Saa nähä tuleeko hänestä vielä pipoja virkkava poikanen!
Arvaatte varmaan, että kohta saan pitää kynsinhampain kiinni langoistani, hih!
Minä olen siis ihan itse opiskelut käsitöiden salat. Kouluaikana olin poikien kanssa puutöissä. Silloin kun sai valita puu- tai "rätti"kässyjen välillä. Valintaani en kyllä ole katunut, en usko että minulla olisi ollut mahdollisuutta puuta työstää ja sillä saralla ei olisi ollut mahdollista opetellakkaan.
Zelda se sai minut uudestaan tarttumaan puikkoihin ja neuloosikärpänen pääsi puraisemaan! Olen minä saanut levitettyäkin tuota puremaa muutamalle;) Minulle kyllä käsityöt ovat sellainen terapia muoto, ihanaa kiireisen työpäivän jälkeen istahtaa neule käsissä sohvalle, siitä sitä saa voimaa jälleen!