lauantai 15. tammikuuta 2011

Lauantain ihanuus:)

Tänään oli se ihana ystävä-päivä eli Helsingin tapaaminen ystävä-rakkaan kanssa :) Kiitos Zelda seurasta, tylsää kun päänsärkyni lopetti reissun liian aikaisin:( Kotiin kun pääsin nappasin lääkettä ja nukuin reilu kaksi tuntia, sain säryn häädettyä melkein kokonaan. Nyt alkaa taas pää olemaan normaalitasolla;)

Tänään emme kangistuneet kaavoihin niinkuin ennen, hih! Aamupala oli oikeastaan ainoa traditio tämän päivän treffeillä:) Naureskelimme, että navigaattorin kanssa pitäisi kulkea, että löytää kaiken etsimänsä, mutta molemmilla vaisto lankakauppojen suhteen toimii moitteettomasti ilmankin;) Löysimme niin uuden Novitan myymälän kun Fiinaneuleenkin, Rossokin löytyi Citykäytävästä melko kivuttomasti muutaman metrin kiertotien kautta jne.

Paljon en lankaa ostanut, vain yhden kerän keltaista Woolia junasukiksi. Zeldalta sain hänen värjäämäänsä lankaa yllärinä! Ihania kertakaikkiaan, tanssityttöjä pari 50g vyyhtiä ja oliivinvihreä vyyhti 100g olkoon vaikka nimeltään Oliivi:)



Sinooperissä käväisimme ja sieltä löysin alekorista 5 pussia puuhelmiä 5 eurolla. Näistä tulee hyvin luultavasti silmukkamerkkejä jossain vaiheessa:)



Käsityörintamalla on viisi työtä kesken, se oma Tempo tunikani, kaulurituubi vaihtoon menossa, neidille oma Annis Zauberballista, siskolle pipo isoveljestä ja kuopuksen sukat Zeldan värjäämästä langasta (näistä toinen on jo valmis ja toinen sukka kantapään kohdalla menossa, tämä työ on työmatka neuleena minulla mukana käsilaukussa). Ja on tuolla itseasiassa ne kalajokisukatkin itselleni tulossa, pitäisi vain löytää laskuri, että mille riville olen kaaviossa jäänyt...

Nyt on hyvät fiilikset käsitöille, kauheasti tekisi mieleni aloittaa vaikka mitä, mutta jospa noista nyt osan saisi ensin valmiiksi ennen seuraavan työn puikoille ottoa;) Ai niin, kettukaulaliina on viimeistelyä vaille valmis, siitä kuvaa ensi viikolla kunhan pikkuneiti on sen ensin saanut:)

Oikein ihanaa ja mukavaa viikonloppua kaikille! Elämä on ihanaa kun päätä ei särje!

6 kommenttia:

  1. Hienoa, että talttui noin hyvin kipu mokoma. Elämä ei ole yhtään kivaa kipeän pään kanssa. Kiitos sinulle ystäväni ihanasta päivästä.

    VastaaPoista
  2. Ajattele, eilen ku piti pakata kassi tämän päivän neuletapaamiseen niin mulla ei ollu mitään mukaan otettavaa työtä!! Polvisukat on monimutkaiset ja muuta keskeneräistä ei ollu! Otin sit kirjanmerkkivirkkuun mutta en sitäkään ehtinyt enkä saanut ku pari silmukkaa aikaiseksi.

    VastaaPoista
  3. iik ihana vihreä vyyhti. nam.

    VastaaPoista
  4. Zelda: Kiitos itsellesi, on aina yhtä kivaa treffata:) Pää mokoma taas muistuttaa itsestään... Töissä on niin kiire, ettei viikolla ehdi jomotella, niin vapaapäivät menee sitten migreeniä hoidellessa:/

    KristiinaS: Olisit poikennut hakemaan minulta jonkun keskeneräisen työn, hih!
    Kirjanmerkkisi on kyllä ihania! Eli ei huono valinta mukaan ollenkaan. Vaikka et ehtinytkään sitä paljon tehdä:)

    Katju: Eikös vain olekkin ihana? :) Ihan itselleni teen jotain tuosta, sukat varmaan:)

    VastaaPoista