lauantai 30. huhtikuuta 2011

Tänään oli kiva päivä:)

Tänään oli hyvä ja kiva päivä:) Oli ihanaa turista rakkaan ystävän kanssa ja kahvitella (paitsi, ettei meistä kumpikaan juo kahvia:D), käydä yhdessä syömässä ja kävellä Helsingin katuja ja jutella lisää:) Näin tahdon vappuni viettää tästedeskin! Vaikka minusta tuntui, että minä puhuin niin paljon, että ystävä-kulta ei saanut puheenvuoroa lainkaan, hih:)

Tässä kuvassa ostamani langat Zeldalta:) Nuo ihanat ruusunpunaiset tilasin Zeldan taikapadasta ja ne on kyllä ehdottomasti livenä paljon kauniimman väriset kun kuvassa. Cascadea olen himoinnut pitkään ja kun tuli mahdollisuus, niin.. Ja nuo muut vyyhdit on Zeldan itsensä värjäämiä ja ne olen blogista häneltä bongannut. Pitäisi oikeastaan kieltää häntä esittelemästä noita ihanuuksia;)



Meillä on tapana lahjoa toisiamme milloin mitenkin, saamme melkein riidan aikaiseksi, että kumpi tarjoaa ruuan jne. Ihan oikeasti emme tappele ja aika samalla aaltopituudella asiasta kuitenkin olemme. Olemme oppineet tuntemaan toisemme, ja tiedämme että kun toinen tahtoo tarjota, niin toinen joutuu taipumaan;) Ja toinen tarjoaa sitten seuraavalla kerralla:) Tänään annoin ystävälleni nuo edellisessä kirjoituksessa olevat kämmekkäät ja tiskirätin sekä korvikset. Ja häneltä sain, mitäs muuta kun ihanaa lankaa:)

Oi, olen onnekas kun omistan ihanan ystävän:) Nämä vyyhdit kuulemma ihan hirveästi halusivat muuttaa luokseni <3



Sisko minulle osti ihan ensimmäisen muumimukin muutama vuosi sitten, siitä se keräily alkoi, haisulimukista (on muuten edelleen lempparimukini). Sisko ilmoitti jossain vaiheessa, että mukeja tulee liian tiuhaan tahtiin myyntiin uusia ja "irtisanoi" sopimuksen ostaa niitä minulle jatkuvasti;) No äiskä sitten on siskoa autellut ja ostanut minulle mukeja. Mutta kun kerran niin kovasti nurisevat, niin ostinpa sitten itse ihan ensimmäisen muumumikin itselleni:D Tässä uusin muki: Saippuakuplia!



ps. Sisko ja äiti: Saatte te edelleen ostaa minulle tulevia muumimukeja:)

Oikein mukavaa vappua teille kaikille:) Kohta saunaan, kakkupohjan tekoon ja siivoillakin pitää huomisia vieraita varten!

19 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella mukavalta päivältä! Ystävät on niin arvokkaita. Nuo langat saa sormet syyhyämään, ihania :)

    VastaaPoista
  2. Upea muumimuki! Minäkin olen hurahtanut noihin mukeihin ja keräilen niitä:) Sulla onkin ollut mukava päivä ystäväsi kanssa ja hänellä on kyllä upeita lankoja. minäkin ostin Neulomosta häneltä ihania Cascadelankoja ja ne saapui eilen perille. Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  3. Mari: Meillä on aina yhtä mukavaa kun näemme:) Ystävät on arvokkaita! Minäkin noita lankoja hiplaan ahkeraan;) Puikoillekin joku pääsee aika pian:D

    Neule-Kirppu: Minä rakastan muumimukejani, ihan jokaista:) Esikoisen kanssa kilpaillaan kumpi ehtii haisulin ottamaan ensin;) Meillä kävi tuuri kun saimme Cascadet!
    Mukavaa vappua sinulle myös:)

    VastaaPoista
  4. Ei noin ihania lankoja saisi julkisesti esitellä. Tulee vaan paha mieli mulle, kun itellä ei ole kuin vanhoja vuosikertalankoja.
    Hauskaa Vappua kuitenkin!

    VastaaPoista
  5. Voi että miten ihania lankoja olet saanut! Kateeksi käy kun sinulla on tuollainen ystävä! ;)

    VastaaPoista
  6. en tiennyt että on tullut uusi muumi-muki. ihana. Itse olen kanssa kerännyt niitä mutta kaappitilaa ei ole tarpeeksi että voisi ostaa kaikki uudet, kun niitä tulee niin tiuhaan tahtiin, mutta tuon myyn minä kyllä haluan. Hauskaa vappu! T. lukijasi Linda(sinulla on niin ihana blogi,monipuolinen)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi. Onpa kylmä vappuaamu.
    Koti vapunaattoiltaa vietin.
    Komeita lankoja sulla onkin
    Hauskaa Vappua!

    VastaaPoista
  8. Hei!
    Tulin vastavierailulle ja taidan jäädä lukemaan tarkemmin mitä täältä löytyy... Minullakin on sisko, joka keräilee muumimukeja (en ole yhtäkään hänelle kyllä ostanut).. Ihania nuo langat! :)

    VastaaPoista
  9. Ihania lankoja. Minä juuri eilen maksoin ensimmäisen lankavyyhdin minkä ostin Zeldalta! Odotan milenkiinnolla millainen se on!

    VastaaPoista
  10. Ihania lankoja ja supersöpö muki!

    VastaaPoista
  11. Ihania lankoja!
    Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että vappunakin saa tehdä just sitä mitä haluaa, eikä ole pakko remuta ja rymytä, jos ei siltä tunnu.

    VastaaPoista
  12. Ystävät ovat arvokkaita <3

    Ja nuo langat, slurps :P

    VastaaPoista
  13. Kyllä ystävät ovat ihania :D
    Noita lankoja ei yksinkertaisesti voi kyllä puikoille laittaa. Kyllä niitä pitää ihan ihailla vaan, on ne niin upeita.

    VastaaPoista
  14. Voi kun kuulosti mukavalta teidän vappuaattonne! Ja superihania lankoja olet saanut/ostanut!

    VastaaPoista
  15. ihania lankoja..olen monesti katsellut zeldan lankoja ja ehkä jonakin päivänä myös ostan...

    VastaaPoista
  16. Pirena: Voi hitsi, en halunnut pahaa mieltä kenellekkään:( Laita minulle s-postia niin katsotaan voidaanko mieltäsi piristää jotenkin:)

    Roina: Minustakin ihania lankoja:) Toivotaan sinullekin ihanaa ystävää tulevaisuuteen;)

    Linda: Minulle myös tämä muki oli ihan yllätys, positiivinen sellainen:) Kiitos kauniista sanoistasi, tuli hyvä mieli:) Sinullakin on kiva blogi:)

    villasukka: Kiitos:) Hauskaa vappupäivän loppua sinulle!

    Pirjo: Kiitos kun tulit poikkeamaan ja kiitos kommentistasi:) Tulehan uudestaankin!

    Auli: Kiitos:) Sinähän se sen yhden langan taisit viedä nenäni edestä;) Ihania on Zeldan langat!

    Elina: Samaa mieltä kanssasi:)

    Tintti: Kiitos:) Totta, se(kin) hyvä puoli vanhenemisessa on:D

    Red Dragon: Jep, näin on:)

    Simpura: Ystävät on ihania:) En vielä laitakaan puikoille, juttelen ja hiplailen vain:D

    Krista: Meillä oli mukavaa:) Minustakin nämä on ihania!

    Lankakeiju: Kiitos:)

    ertzu: Kiitos:) Ehkä tosiaan joku päivä sinulla on Zeldan lankaa;)

    VastaaPoista
  17. Que fios lindos!! achei a caneca uma graça!

    bjinhos

    VastaaPoista