sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Anoppi tänään 80 vuotias :)

Eilen olimme Tallinnassa Olde Hansassa syömässä suvun voimin (siis tietysti miehen suvun, mutta kun niin kauan ollaan yhdessä oltu, niin onhan nuo niinkuin minunkin sukulaisia jo ;)) Meitä oli matkalla 18 henkilöä, lapsia ja aikuisia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli todellakin riittävästi. Minä yritin turhia hiilareita välttää, mutta hunajaolut oli pakko maistella. Söin sitten ruuan kanssa myös vaalea leipää pikkuisen ja kärsinkin sitten illalla vatsakivuista... Onneksi menivät ohi, eivätkä häirinneet matkaa sen enempää!

Tänään on anopin oikea syntymäpäivä ja poikkesimme viemään lahjamme hänelle :) Minä annoin tarvikkeet lahjaan, laitoin lukon kiinni, mutta neiti suunnitteli ja toteutti sen sitten muuten. Anoppi tykkäsi :)


Kuva on kyllä melkoisen surkea ja pöytäkin likainen, mutta lahja on jo luovutettu eikä nyt parempaakaan kuvaa ole tarjolla :D

Sää suosi meitä eilen ihan mukavasti, vain kerran sataa ripsautti niskaamme. Mutta me olimme siinä vaiheessa jo niin nälissämme, että ei haitannut ;)

2 kommenttia:

  1. Ihastuttavat helmet.
    Äiti oli niin iloinen, kun kävitte sen ison paketin lahjan laittamassa käyttökuntoon.
    Kiitos matkaseurasta sisko in love.

    VastaaPoista
  2. Smirgeline: Kiitos :)
    Kiva kun mummi tykkäsi, että käytiin. Itse lahjahan oli hyvin helppo laittaa toimivaksi.
    Kiitos itsellesi matkaseurasta, otetaan uusiksi ilman muuta sukua ;)

    VastaaPoista