tiistai 14. elokuuta 2012

Arkinen aherrus alkanut :)

Ja fiilis on jopa ihan hyvä :) Kahdesta ensimmäisestä työpäivästä selvitty hengissä ja jopa olen saanut ihan tehtyäkin vaikka mitä (siis töitä :D) !

Tänään alkoi kahdella nuoremmalla koulu jälleen kerran ja tänäkin syksynä se oli "ihan kamalaa" vielä eilen ;) Tänään olivat molemmat peruskoululaiset reippaina hereillä jo paaaljon ennenkuin olisi oikeasti tarvinnut. Neiti lähti tarpomaan viimeistä vuottaan ja kuopus viidettä. Niin se aika vaan kuluu...

Kuopus häipyi kavereidensa kanssa jonnekin, tämä näky minua odotti kotiin tullessa:


Niin tyhjältä näyttää, että läksyjä ei ilmeisesti tänään vielä tullut :D

Sikäli loma loppui vähän kesken, kun remontti kuopuksen huoneessa jäi tähän vaiheeseen:


Mistähän saisi puhtia ja intoa saada huone valmiiksi?! No onneksi tuolla ei tarvitse maalata enää kun kaksi seinää ja sitten voi kuopus "muuttaa" takaisin huoneeseensa. Jäljellä sitten viel'ä esikoisen huoneen maalaus... ;) Ja mielessä remntti on laajentunut kyllä jo vaikka mihin :D Pikku hiljaa eteenpäin :)

Päätin lähteä syksyn sny kierroksellekin, vaikka olin jo päättänyt etten lähde. Mutta kun syksylle suunnitellut jutut kariutuivat, niin päätin piritää itseäni ja toivottavasti onnistun piristämään myös pariani :)

Vaikka on minulla tälle syksylle suunnitelmiakin :) Aika monet sukat pitäisi vielä neuloa ja ajattelin pyrkiä kouluunkin ;) Jatko opiskeluja iltaisin, mutta niistä sitten enemmän jos haaveeni toteutuu!

Ihanaista elokuuta teille kaikille! Laittelen viimeistään synttäriarvontaa pystyyn, minä kun olen pitänyt koko vuoden itseäni vuoden vanhempana kun olenkaan :D Niin järjestän sen kunniaksi sitten arvontaa!

11 kommenttia:

  1. Arkinen aherrus alkoi täälläkin, tosin erilainen kuin ennen. Lähdin minäkin koulu penkille vielä monen vuoden jälkeen :)

    Harmi vaan kun tuo kesä tulla tupsahti nyt eikä vapailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea koulutiellesi! Toivottavasti minäkin pääsen sitten vuoden alusta :)

      Olihan sitä lomalla ihan hyviäkin säitä ja toisaalta ei harmittanut tuo remontti kun oli huonoa säätä ;)

      Poista
  2. Nauratti tuo ensimmäinen kuva - meillä oli tismalleen sama näky eteisessä kotiin tullessani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kohta on eteinen täynnä kaikenkokoisia kenkiä, joiden yli saa hyppiä kun tulee kotiin :D

      Poista
  3. Ompa sinulla puhtia kesän jälkeen, kun meinaat vielä kouluunkin mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä nyt piisaa kun sai neljä viikkoa lomailla :D

      Poista
  4. Niin se kesä taas vierähti, tai siis loma, kesäsäät kyllä odotutti itseään... onneksi muutama upea päiväkin sekaan mahtui. Ukkosia kyllä kerättiin ympäri suomen. ;D
    Minulla esikoinen aloitti koulutaipaleen ja äitihän on ollut ihan hermona muutaman päivän. Ekan kerran poissua vähä jänskätti kun aamulla lähdettiin koulua kohti, että äiti sit hermoili kummanki puolesta. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se vierähti, vaan pitää nyt vielä nauttia noista lämpimistä :)
      Ukkoset oli ihan mahtavia, ei niitä kyllä kohdalle kovin montaa sattunut :)
      Onnea esikoisellesi koulutielle <3 Äitiä aina jännittää uudet jutut! Muistan kyllä kun minun esikoiseni aloitti koulutaipaleensa, toisen kohdalla se oli jo vähän helpompaa ja kolmannen kohdalla taas pikkuisen helpompaa. Nyt ei tarvitse enää hermoilla muuta kun, että heräävätkö aamuisin :D

      Poista
  5. Ihanaista elokuuta sinulle:) Meillä kanssa koululaiset jo ihan reippaina menevät ja tulevat. Eikös ole haikeaa, että viimeistä vuottaan jo menevät. Meillä ihan kaksin kappalein:) ja kuopus Kepponenkin jo yläasteelle, iik!

    VastaaPoista
  6. Reippaita koululaisia ja reipas on äitikin!
    Huh, mikä maalausprojekti menossa :)

    VastaaPoista
  7. Teillä näköjään samat tohinat kuin meilläkin :)

    T. Sny:si

    VastaaPoista