keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kuulumisia pikaisesti :)

Hei vaan kaikille! Mitään hätää minulla ei ole, olen vain pitänyt lomaa Blogistani :)

Kesä on mennyt loistavasti, loma oli ja meni, ihan liian nopeasti niinkuin aina :D Olemme kesälomalla reissanneet kotisuomessa sekä ulkomailla. Rodoksen lämmössä makailimme viikon kesä-heinäkuun vaihteessa, Tampereella olemme nauttineet ja nauraneet kesäteatterissa ja viettäneet sisko-rakkaan syntymäpäiviä ja merelläkin olemme olleet. Kesäloma koostui monesta kivasta jutusta ja nautimme täysillä kaikista neljästä yhteisestä lomaviikostamme :)

Olen toki käsitöitäkin tehnyt. Kuvia olen kyllä todella huonosti niistä ottanut... Mutta enköhän niitä tänne pikkuhiljaa saa päivitettyä :)

Miehen siskon syntymäpäivillä käväismme ja mitäpäs muutakaan lahjaksi kuin revontulihuivi :) Tässä se on sankarin esittelemänä:





Lapsilla on vielä pikkuisen lomaa jäljellä :) Kuopus siirtyy yläkoulun puolelle ja neiti aloittaa lukionsa siellä minne halusikin eli Vaskivuoren lukiossa :) Musiikkilinjalle hän ei päässyt, mutta se ei kuulemma haittaa ollenkaan. On oikein tyytyväinen kun kuitenkin voi musikaaliin pyrkiä tavalliseltakin luokalta. Esikoinen on puurtanut töissä koko kesän, eikä ole päässyt meidän muiden lomareissuille ollenkaan mukaan. Taitaa olla sellainen kesä, että äidin on ollut pakko napanuoraa venyttää ihan urakalla ;)

Jospa tässä pikkuhiljaa saisin taas käyntiin tämän kirjoittelun tänne :) Ihanaa kesän jatkoa teille kaikille!

10 kommenttia:

  1. Mukavia elokuun päiviä sinulle toivottelen :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin sitten kuopus lähtee yläkouluun ;-). Kaunis Revontuli, jälleen kerran.

    VastaaPoista
  3. Onneks sulla on vielä "pikkasen pieniä" niin ei tarvi napanuoraa äärimmilleen venyttää. :)
    Minä olen aloittanut henkisen valmentautumisen ensi kesää ajatellen, kun kuopus menee silloin inttiin -siirtyi vuodella opiskelujen vuoksi.. Tänään käytiin miehen kanssa esikoisen luona kahvilla ja vieläkin se tuntuu "oudolta", vaikka toinen on jo kolme vuotta asunut omillaan.. Mä vaan oon niin kanaemo.. ;)

    Onneks on nuo kissat <3
    Muuten tänään muutkin uskoivat eivätkä enää pidä mua täytenä sekopäänä -Vappu on kuin onkin kolli! Jessus jo toinen elukka meillä joka tulee tyttönä mutta paljastuukin pojaksi. Ensimmäisen kanssa oli helppoa kun sen nimi oli Vera-Kalle, mutta mitäs teen Vapun kanssa? Taitaa pysyä Vappuna tai sitten kääntyy Vappu-jätkäksi ;)

    Kiitos vielä tätäkin kautta ihanasta yllätyksestä! <3
    Oletkos sny-kierrokseen menossa mukaan? Minä taidan jättää väliin, kun stressaan niistä aina niin kauheasti.. Ja toisekseen oon kesän aikana "lanka-swappaillut" ja sekin on ihan kivaa.. :)

    VastaaPoista
  4. Samoin sinulle mukavia kesäpäiviä ja huomiseen ystäväiseni:)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa ihan täysipainoiselta lomalta:) Taidettiin käydä samassa kesäteatterissa, Pyynikillä? Nätti huivi.

    VastaaPoista
  6. Kauniin huivin olet jälleen neulonut <3 Oikein Ihania kesäpäiviä sinulle! Terkuin Nikita

    VastaaPoista
  7. Kiitos teille kaikille kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  8. Silmiähivelevän kaunis huivi.. ja mitkä ihanat värit siinä:)

    VastaaPoista