sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Viikonlopun ompeluksia:)

Tänä viikonloppuna olen nautiskellut ompelusta:) Nauttinut siksikin, että koneella saa niin nopeasti valmista, paljon nopeammin kun puikoilla ja langalla. Joskus on tosi terapeuttista nähdä kättensä jälki heti valmiina;) Ideoita olisi taas miljoona, aikaa vaan niin kovin vähän... Mutta olen siis onnellinen kun sain tehdä edes nämä, onnellinen siksikin, että mies teki perheelle ruuan eikä kukaan valittanut että villakoirat käyvät kimppuun:D On minulla ihana perhe:)

Tämä eka kassi löytyy ensi viikolla jonkun postilatikosta, en kerro vielä kenen;) Se varmasti paljastuu aikanaan:) Sama kassi toiselta puolelta on seuraavassa kuvassa.





Tämän kassin saa työkaverini valmistumislahjaksi, tosin vien sen hänelle jo etukäteen:) Tästä kassista tässä kuvassa puuttuu vielä neppari.



Tämä kassi taas lähtee ystävälleni ensi viikolla Jyväskylään:) Vilkutus vaan sinne, mikäli eksyt sivuilleni ennen kuin posti löytää perille!



Tämä ja seuraavan kuvan kässäpussit lähtevät myös maailmalle, Paprikalle neulomoon. Hän, ihana ihminen, lupasi tehdä minulle ihanat sukat, joihin ei oma kärsivällisyyteni olisi millään riittänyt:) Nämä lähtevät kiitokseksi hänelle.





Sitten tein pari puikkopussia, kahdesta ihan erilaisesta kankaasta. Saajat saavat sitten testata onko noista mihinkään. Toinen, tämä ylempi lähtee Ertzulle, se on minun tekemäni Pif hänelle ja alempi lähtee Janelille. Toivottavasti kelpaa:)





Tällaista tällä kertaa:) Nyt taas puikot sauhuamaan, että saan nuo pari juttua alta pois ja pääsen paneutumaan kummipojan haalariin!

Mukavaista sunnuntaita kaikille!

15 kommenttia:

  1. Teillä tuntuu olevan ihan harmonia kotona, mies laittaa ruokaa ja sinä saat omella sydämen kyllyydestä. Hienoja laukkuja :)

    Ihan löytää positiivia ihmisiä blogeista. :)

    Sinun kommentista muistin tärkeimmän satukirajn omasta lapsuudestani. "Hanhiemon Satuaarre"

    VastaaPoista
  2. Kauniita kasseja ja tuommoinen puikkopussukka on tosi tarpeellisen oloinen.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kasseja, oot kyllä ollut ahkera ja taitava.

    VastaaPoista
  4. Voih, näyttää ihanalta tuo puikkopussi, kiitos jo etukäteen.
    terv. neulomon Janeli

    VastaaPoista
  5. Ihan mahdoton määrä valmista :). Vink vink, villakoirat pysyvät kyllä aitauksissaan ja löytyvät sieltä tarvittaessa :D.

    VastaaPoista
  6. Ihania kasseja ja pussukoita :D Tuo leppiskangas on kyllä niiiin söpö <3

    Maaliskuun pakettia yritän saada postin kuljetettavaksi tässä alkavan viikon aikana ;)

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihania. Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  8. Ihania kasseja, oma suosikkini on tuo heti ekan kuvan kukka- ja sammakkokassi. :)

    VastaaPoista
  9. Oletpas ollut ahkera! Minunkin piti ommella mutta aina se tahtoo jäädä. Sohva vetää puoleensa...

    VastaaPoista
  10. maiju: Meillä mies laittaa ruokaa aika useinkin ja saa sitten myös ihan omaa aikaakin, eilen kävi pilkillä ja sai nukkua rauhassa päiväunet ruuan jälkeen:)
    Kiitos kauniista kommentistasi, tuli oikein hyvä mieli:) Yritän olla postiivinen, ihan aina se ei onnistu, mutta pääasiassa kyllä.
    Hyvä kun kommentistani blogiisi oli hyötyä:D

    Smirgeline: Olisi tuo puikkopussukka varmaan ihan hyvä juttu, itselläni ei sellaista ole ja jos olisikin niin itseni tuntien ilman puikkoja...

    Katju: Kiitos:) Tässähän ihan punastuu!

    Simpura: Hyvä jttu:) Toivottavasti on käytössäkin hyvä!

    Neferi: Kiitos:) Juu, villakoirat olivat (ja ovat edelleen) ihan kiltisti;) Yritin sano, että menisivät marsujen aitaukseen, mutta eivät rontit tajua;)

    SNY: Kiitos kovasti kommentistasi, kiva kun jaksat kurkkia blogiini ja kommentoida ahkerasti:) Leppis kangas on Tallinnasta ostettua pellavaa.
    Jännityksellä siis taas odotan, että mitä ihanaa tulen saamaan!

    Outi-M: Kiitos ja punastus senkun vaan pahenee:)

    MariJ: Tuo sama on minunkin suosikkini näistä:) Sitä oli kiva tehdä ja sen sai nopsasti valmiiksi! Pitää ostaa lisää noita kassinkahvoja seuraavalta Tallinnan reissulta, toivottavasti niitä siellä vielä on!

    Auli: Kiitos:) Minullakin tuo ompelu tahtoo jäädä neulomisen jalkoihin, mutta aina välillä päätän, että NYT ompelen (yleensä sitten kun on kertynyt tarpeeksi ommeltavaa).

    VastaaPoista
  11. No on sulla kone pörissyt siellä! Ihania kasseja ja pusseja ja vaikka mitä. Taitavilla käsillä saa aikaan kaikenlaista!

    VastaaPoista
  12. Upeita kasseja!

    PS. Blogissani on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista
  13. Krista: Pörisihän tuo, ainakin pölyt lähti päältä;) Kiitos ihana kommentistasi!

    Lammas: Kiitos:) Ja kiitos myös tunnustuksesta:)

    VastaaPoista
  14. voi kiessus mitä ihunia ompeluksia..juu ja mun puikkopussi on paras..hih..eiku toi eka kassi on numero uno..sammakot on ihania

    VastaaPoista
  15. ertzu: Kiitos:) Ompelu on kivaa!! Mutta korjausompelu EI! Siksi teenkin vain alusta loppuun itse töitä;) Kierrätyskankaat kyllä kelpaavat:)

    VastaaPoista