perjantai 1. heinäkuuta 2011

Oman pihan herkkuja :)

Meillä kasvaa pihassa vaikka minkälaisia herkkuja:) Tässä teille muutama "maistiainen". Meillä on mies se viherpeukalo, joka saa kasvamaan kaikenlaista. Minun kasvattamilleni käy aina vähän köpelösti..

Herneitäkin laitettiin kasvamaan, mutta rusakot syövät varret sitä mukaa kun niitä maasta pukkaa. Eli meillä ei herkutella omilla herneillä tänä vuonna:(

En kuvannut omenapuita, kirsikkapuita enkä marjapensaita (niistä löytyy karviaista, viinimarjoja ja pensasmustikkaa), raparperitkin ovat päässeet kuviin aikaisemmin eli niitäkään en kuvannut.

Yllätyin itse asiassa miten paljon meillä kaikenlaista syötävää kasvaakin!

Tässä meidän kaksi porkkanamaatamme:) Näistä tulee herkkua marsu pojille ja meille muillekin.


Maissit kasvavat seinän vieressä, niitä taitaa olla nyt tuplasti viime kesään verrattuna.


Mansikkamaa näyttää tältä;) Sieltä on löytynyt jo pari kypsääkin mansikkaa.


Vadelmia kasvaa muutamassa kohdassa, itse en niistä tykkää mutta lapset rakastavat:)


Kasvihuoneessa kasvaa rusakoilta suojassa kurkkua, tomaattia ja kesäkurpitsaa. Myös salaattia (erilaisia, niitä ei myöskään näy kuvissa). Kasvaapa tuolla kasvihuoneessa kolme sisiliskoakin:D Niistä en saanut kuvaa tänään napattua kuitenkaan, ovat sen verran nopeita kavereita.


Kurkut:


Tomaatit:


Kesäkurpitsat:


Hellettä piisaa! Taidan lähteä lasten kanssa pulahtamaan altaassa, se vilvoittaa kivasti ja pärjää pitkälle iltaan. Uiminen tuossa uima-altaassa vilvoittaa jotenkin paljon paremmin kun suihkussa käynti... Mistähän lie johtuu?

Mukavaa perjantai iltaa kaikille:)

9 kommenttia:

  1. On kivaa kun on kaikkia herkkuja pihassa. Mulla ei ole kasvimaata, eipä sillä en kyllä pystyis niitä hoitaan. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Omia kasvattamia vihanneksia ja muitakin on mukava syödä..huomenissa täällä paistuvat isot pinaattilettukasat - pitkästä aikaa pinaatti onnistui :).

    VastaaPoista
  3. Voiku rehevää!
    Minulla kävi lampaat syömässä kaiken :D
    Ajattelin kokeilla jotain kasvulavaa seuraavaksi.

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka upealta näyttää! Minun avomaankurkkuistutukseni täällä maalla valtasivat muurahaiset :( Myrkkyä on yritetty, merisuolaa ja kanelia, edelleen ne vaeltavat, kai ne kohta tuhoavat kesäkurpitsatkin...

    VastaaPoista
  5. Slurps! Mie oon onnistunut kasvattamaan raparperia jo monta vuotta (hyvä minä, joka ei koskaan saa mitään kasvamaan).

    Kyllä on ihanan näköisiä herkkuja!

    Ps. Mie mietin, että mitä mie keksin :)

    VastaaPoista
  6. Nuo on niin parasta mitä kesä voi antaa: oman pihan herkkuja!

    VastaaPoista
  7. Miten hauska keksintö kasvattaa porkkanoita ammeissa, eikä tarvitse kitkeä:) Taidan napata tuon idean ensi kesäksi (jos vielä muistan koko asiaa)ammeena tosian sais olla joku palju:D

    VastaaPoista
  8. Villanne: Minusta myös:) Paitsi ne vadelmat:D

    Askartelin itte: Meilläkin tuo mies hoitaa nämä pääasiassa, jos minä joudun olen ihan hukassa...

    Neferi: Maistuu kyllä ihanilta omat kasvattamat:)
    Nam, kuullostaapa hyviltä lettusesi!

    Kotiäiti: Kiitos:) Hih, joskus voi käydä siis noinkin:)

    Sari: Meilläkin on pihamassamme vaikka kuinka monta muurahaisyhdyskuntaa, mutta onneksi ovat jättäneet kurkut ja tomaatit rauhaan!! Toivotaan, että kesäkurpitsasi saavat olla niiltä rauhassa:)

    Red Dragon: Minusta meidän raparperit (minun istuttamani, siinä se syy varmaan...) kasvavat kovin kituisesti;) Yhden sdon sai viime kesänä niistä vain, tänä kesänä sentään näyttää pukkaavan lisää vartta:D

    Odottelen jännityksellä, että mitä keksit:D

    Auli: Ihan samaa mieltä kanssasi:) Mutta niin tuo piha kun eläimetkin aina saavat laittamaan järjestelyjä, että pääsee kesälomareissulle, edes piukkuiselle...

    Taina:Viime vuonna meillä oli noissa ammeissa kukkapenkit, tänä keväänä keksin että laitetaan marsuille porkkanaa kasvamaan:) Hyvin kasvaa, välillä vaan harvennetaan:)
    Hyä jos sait idean sinäkin tästä:)

    VastaaPoista