lauantai 24. huhtikuuta 2010

Lauantai aamun yllätys...

Olen ottanut nyt muutaman kerran osaa neuleetkiertoon -vaihtoon Novitan neulomossa. Ja tiesin, että eilen olisi pitänyt tulla minulle sukat Villavaaralta... No ei tullut:( Mutta tänä aamuna yllätys oli melkoinen kun kuori olikin postilaatikossa:)) Eli postinjakaja oli ilmeisesti jakanut nämä jollekkin naapurille ja naapurin on nämä sitten illalla kiikuttanut meidän laatikkoon ja tänään sain sitten aamuyllätyksen:) Nämä on ihanat! Ja ihan uusi lankatuttavuus minulle, nämä on tehty Ranco Solidin Araucania -langasta. Ihanat ohuet sukkaset juuri minulle tehdyt eli sopivat ja minun väriseni. Mukana oli myös kiva kortti:)



Ja tämän huivin olen itse lähettänyt kiertoon jo jonkin aikaa sitten Ertzulle, en vain ole saanut sitä laitettua esille. Eli samaa vanhaa juttua... RoseMohairista salomoninsolmuhuivi;)



Tekeillä se 27. revontulihuivi, sytomyssy ja ompelupuolella kassi (jo leikattuna valmiiksi) ja muutaman käsityöpussin ajattelin tehdä huomenissa:)

Kohta lähdemme messukeskukseen messuille koko perhe, osa meistä suuntaa kohti lapsimessua ja osa pienoismallimessuja. Kaikki käymme katsastamassa eläimet:)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Voi kun oppisi tekemään noita salomoninsolmuja! Jemmoissa on niin paljon Rose mohairia, että ihan hävettää ja ne pitäisi saada käyttöön. ;)

    VastaaPoista
  2. Hei Elina!
    Minulle opetti ystäväni nuo salomoninsolmut ja netistä katselin lisää:) Tuon oppii kyllä aika helposti ja aikaan saa nopsasti näyttävän huivin:) Suosittelen kokeilemaan!
    Täältä näet aloituksen: http://tiitsa.vuodatus.net/blog/category/Salomoninsolmu.+Ohje ja kolmiohuivin aloituksen taas täältä: http://tiitsa.vuodatus.net/blog/category/Kolmio+salomoninsolmuilla+ohje

    VastaaPoista
  3. Hei,
    hyvä, että sukat löysivät kuitenkin perille. Samanlaiset tein aiemmin tyttärelle ja ihan hyvin ovat kestäneet käytössä. Lanka on ostettu Kuje-nettilankakaupasta Hannalta. Joensuusta sitä saa Käsityövakasta (myös nettikauppa taitaa olla jo olemassa) ja Kuopiosta Napista ja nauhasta. On ihan ehdotonta lempilankaani.

    VastaaPoista
  4. Jep Mervi, onneksi löysivät perille! Täytynee itsekkin tuota lankaa ostaa jossain vaiheessa. (Vaikka lankaa olisi kyllä useampaankin sukkapariin jo, mutta ei kerrota kenellekkään;))
    Nämä sukat pääsevät ehdottomasti lempisukkieni joukkoon:)

    VastaaPoista
  5. Jep Neili;) Ja vain kaksi on jäänyt itselleni. Tosin meiltä löytyy kolmaskin, kun neidille olen yhden tehnyt. Kaikki muut on maailmalla:)

    VastaaPoista