sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kädentaito messut Tampereella 20.11.2010

Perinteisesti siskon kanssa menimme tänäkin vuonna messuilla. ja melkein jo perinteisesti äiti ja täti olivat mukana:) Olimme ovella jonossa muutamaa minuuttia vaille yhdeksän, pääsimme jopa hetken kiertämään messuja ihan rauhassa ennen kuin halli pakkautui täyteen! Lanka tarjonta se lähinnä meitä siskon kanssa kiinnosti;) Olen siis saanut myös siskoni hurahtamaan, hih!

Aika maltillinen oli messusaaliini, vain muutama kerä lankaa. Kerän sukkalankaa laitoin siskon mukaan, niin saan itselleni nopeammin sukat kun itse ne tekemällä;) Kuvassa ei näy paria joululahjaa, ettei paljastu ennen aikojaan. Ja tuo kerijälaite on minulle joululahja, sain luvan ukko-kullalta kuvata sen nyt kuitenkin:) Tuollaisesta olen haaveillut jo kauan, vielä jaksan joulun yli odottaa sen käyttöön ottoa:D



Pari kerää noista on menossa Zeldalle. Ja hänelle myös teen yhdestä kämmekkäät:)

Ehdin tavata messuilla pikaisesti myös Mervin. Oli kiva turista hetki:)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Messuiltu on täälläkin ja tonttutehtailu aloitettu.

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi. Oli mukava tavata. Kiitos myös hauskasta tontusta, on päässyt jo asustelemaan saunaan.

    VastaaPoista
  3. Katju: Tonttutehdas on täälläkin taas käynnissä;) Messuilla oli mukavaa, joskaan ei mitään uutta;)

    Mervi: Kiva kun tonttu pääsi saunaan asumaan:) Sinne se on tarkoitettukin. Oli kiva jutella hetkinen saman henkisen ihmisen kanssa:)

    VastaaPoista
  4. Messuilla oli ihan valtavasti kaikkea ihanaa! Aivan ihania nuo sun tontut! Onko niihin olemassa jossain jotain ohjetta?

    VastaaPoista
  5. Hepuli: Novitan neulomosta nappasin ohjeen:) Laita mulle sähköpostia, niin voin laittaa ohjeen sinulle.

    VastaaPoista
  6. Ihania löytöjä messuilta oletkin löytänyt.Minulta jäivät nyt nämä messut väliin.
    Talvista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos villasukka:) Olihan tuolla messuilla kaikenlasita mitä olisi voinut ostaa, mutta yritin koko ajan muistaa, että lankavarastoni on jo ennestään aika muhkea;) Ja olen itseasiassa aika ylpeä itsestäni, että ostin vain tarpeellista enkä sortunut "ihaniin lankoihin" tuon enempää:)
    Talvista viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  8. Juu, eipä noilta messuilta ikinä tyhjin käsin kotiin pääse!
    Mitä tuo lankakerälaite maksoi messuilla? Sellaista mielisin itsekin...

    VastaaPoista
  9. Varsin maltillinen messusaalis, sanoisin ;) Saas nähdä kuinka mulle käy tulevana viikonloppuna. Ja kerrassaan erinomainen joululahja, pitäsköhän vihjasta pukilla ;)

    VastaaPoista
  10. Paula, rakkauden talossa: Tuo kerijälaite maksoi 30 euroa. Nyt en kyllä muista keneltä sen ostin, tuossa oli joku messutarjous, oikeasti olisi maksanut lähemmäs 40 euroa.

    Krista: En siis suotta ole tyytyväinen itseeni;) Vihjaa ihmeessä pukille, mutta vihjaa oikealle pukille, sellaiselle joka toteuttaa toiveet:D

    VastaaPoista