keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Haikeutta... ja lankaa!

Tänään olin viimeistä päivää töissä toimistolla, jolla palvelin melkein kaksi vuotta. Haikeaa, vaikeaa ja toisaalta helppoa vaihtaa työpaikkaa. Monta ihanaa ihmistä toimistolle jäi, mutta myös niitä joita ei ikävä jää. Mutta noinhan se taitaa olla joka työpaikan suhteen?

Kaksi johtajaa yllättivät ja tulivat viatonta ihmistä itkettämään;) Toivat tullessaan minulle Nomination rannekorun (ihana!!), johon olivat ostaneet palat, joissa heidän etunimensä etukirjaimet, etten heitä unohtaisi! Minusta se oli ihana ajatus:))) Enkä todellakaan unohda juuri heitä, ilopilkkuja työssäni:)Tuskin hekään minua;)

Yhdeltä työkaverilta sain Marimekon kivituikun, kiitokseksi Aleena mekosta, jonka tein hänen tyttärentyttärelleen. Mitään siitä en olisi kyllä "palkaksi" tarvinnut, minusta mekko oli tosi kiva tehdä ja vauvoja on kiva muistaa:)



Sitten lanka asioihin;) Tässä Mamboni, joita olen hypistellyt jo useamman päivän, kuvaa vaan en ollut muistanut napata. Äiskä ja iskä toivat nämä Tampereelta minulle ja näistä teen jotain ihan itselleni! Pipon ja kaulaliinan luultavasti, raidalliset ehkäpä (vaikka päättelyä inhoankin).



Ja sokerina pohjalla! Minun ihan ikiomat ensimmäiset Wollmeiseni:)) Heti rakastuin!

Katsokaa ja ihailkaa:



vasemmalla Ruby Thursday, keskellä Aquarius ja oikealla Sabrina.


MUISTAKAA ARVONTA!!!

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Väsähtänyt järjestäjä....

En tajunnutkaan miten tuollaisten juhlien järjestäminen väsyttää... Onneksi se väsymys iski näin jälkikäteen;) Toisaalta osansa väsymykseen on saattanut tehdä kellojen siirtäminen kesäaikaan. Ja se, että työpaikan vaihtolähenee koko ajan. Herpeksenkin pukkasi alahuuleen eilen illalla, kielii stressistä vissiin...

Mutta iloisempiin asioihin:) Äitini tuo tullessaan aina jotain meille, tälläkerralla ilahdutti meitä tuolla hauskalla saunakirjalla ja pikkiriikkisellä peltipurkkitalolla:) Luulen, että saunakirjaan kirjoittelee pääasiassa omat lapset, mutta sitä on sitten hauska lukea vuosin kuluttua. Pikkuriikkinen talo taas pääsee pukuhuoneen seinällä olevaan isäni tekemään hyllyyn:)



Ja eilen käväisimme äiskän kanssa Tarjoustalossa ja ostin kukkasipuleita (kerralla sitten oikein kunnolla;)) laatikossa, jossa sipuleita on 150kpl. Katsotaan innostunko niin, että saan ne maahan asti tänä keväänä. Tässä vaiheessa intoilen puutarhajutusta kun lunta on vielä niin paljon, ettei mitään voi istuttaa. Mutta annas olla kun on möyrinnän aika, niin ei enää tippaakaan innosta;)



Lapsillekin ostin heidän omiin kukka-ammeisiinsa siemeniä. Viime vuonna kuopuksen kukkamaa oli oikein kaunis ja huolella hoidettu:) Hän siis itse piti siitä huolen. Selvästi enemmän viherpeukaloa kun äidillään...

Käsityörintamallakin jotain tapahtuu hiljaisen viime viikon jälkeen. Se tätini revontuli valmistuu edelleen pikkuhiljaa, uutta revontulta mielisi jo aloittaa tuohon rinnalle, mutta maltan mieleni ja aloitan vasta kun tuo on valmis. Tyttärelle kämmekkäät valmistuu työmatkatyönä pikkuhiljaa myös. Äidilleni pitäisi tehdä mariomyssy, langat siihen jo on olemassa eli otan sen puikoille näinä päivinä. Mitään valmista kuvattavaa en ole siis saanut aikaan, mutta kuvia tulee kunhan valmistakin:)

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ensimmäinen 1000 lähestyy!

Haluan ensiksi kiittää kaikkia vierailijoita blogissani:)

Olen vielä aika vihreä tässä, mutta minusta on ollut kiva tehdä tätä blogia. Ja kun olen seurannut muutamia muita blogeja, niin niiden innostama ajattelin arpoa jotain kivaa onnekkaalle kävijälle. Eli laittamalla viestiä ja kertomalla lempivärisi olet mukana arvonnassa:)

Ihan en osaa arvailla koska tuo 1000 kävijää tulee täyteen, mutta laitan arvonta ajaksi pari viikkoa ja 11.4.10 klo 18.00 viestin jättäneet ovat mukana arvonnassa. Palkintona on jotain itsetehtyä:)

Onnea arvontaan :)

MUOKS! 1000 kävijää täyttyi 1.4.10 aamusella ennen puoli yhdeksää :)

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Juhlat juhlittu ja arki voi taas alkaa :)

Nyt on esikoinen konfirmoitu ja rippijuhlat takana päin:) Kannatti nähdä vaivaa siivouksen ja tarjoilun suhteen, saatiin aikaan kivat ja ikimuistoiset juhlat:) Vieraita kävi enemmän kun noin 17 vuotta sitten meidän häissämme;)

Poika oli oikein komea puvussaan ja iloisen onnellinen koko päivän. Haikeakin kun leiri ja konfirmaatio on nyt ohi. Lahjoja poika sai paljon ja äidin mielestä ihan liikaa rahaa... Mutta tietokoneesta tuo poikanen on haaveillut ja nyt se on hänen mahdollista hankkia.

Isosetkin meillä vierailivat yhden ohjaajan kera. Minusta kiva kun kävivät ja ilmeisesti myös heidän mielestään oli kiva käydä:)

Tältä näytti meidän tarjoilupöytämme. Kahvit, teet, mehut ja limut oli toisella pöydällä ja siitä pöydästä ei tullut otettua kuvaa. Tästäkin vasta kun jo tarjoilu oli alkanut. Tarjolla oli siis cocktailpiirakoita (myös gluteenittomia), munavoita, perunasalaattia, lihapullia, nakkeja, tiikerikakkua (äiskän tekemää), arabialaista maustekakkua, minttudomino-pätkiskakkua, gluteenittomia keksejä, karnevaalikeksejä (koska ovat munattomia), lusikkaleipiä (tätini tekemiä, herkullisia), gluteeniton juustohedelmäkakku, kaikki oli tehty vähälaktoosiksi. Pyrimme siihen, että mahdollisimman moni tarjottava kävisi erilaisille ruoka-aine allergisille sekä keliaakikoille. Suurin osa siis itsetehtyä:




Tässä lähikuvaa minttudomino-pätkiskakusta, sen ohjeen löysin Chocomumin blogista. Herkullista, myös vieraiden mielestä :) Teimme näitä itse kolme kappaletta ja työkaverini teki kaksi. Kiitos vielä hänelle :)



Näitä arabialaisia maustekakkuja teimme kaksi kappaletta (lisäksi yhden jo ennen juhlia viikolla ja se meni parempiin suihin ja vyötärölle..) Ohjeen nappasin täältä.



Ja tässä alla vielä lähikuvaa gluteenittomasta hedelmäjuustokakusta. Teimme sen samoin kun pätkiskakunkin, mutta gluteenittomilla kekseillä ja pätkisten tilalle laitoimme purkin hedelmäcocktailia, muistaakseni pirkan valmistamaa.



Kiitän vielä oikein kovasti ihanaa työkaveriani, joka sai homman toimimaan. Kattoi pöytää, tiskasi ja järjesteli kukat:) Kiitos, kiitos, kiitos sinulle ihana nainen <3

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Oliivikämmekkäät ja juhlahousut

Viikon kuluttua meillä on vietetty esikoisen rippijuhlat. Vielä olisi paljon tehtävää ennen kuin sinne asti pääsemme.. Tänään teimme harjoituskakun, kuvaa en muistanut ottaa, mutta hyvää oli:)

Jotenkin niin meitä, minua ja miestä, eilen menimme Kodin1:seen ostamaan langoilleni muovilaatikkoa, että saamme siistiksi makkarin nurkankin. No laatikko löytyi, mutta löytyi olohuoneeseen lamputkin;) Tuli kalliiksi tuokin reissu:D Tänään on sitten mies lamppuja kattoon laittanut ja minä kuopukselle housuja ommellut. Näin siis olemme aloittaneet siivouksen;) On ne langat nyt nätisti laatiko(i)ssa makkarin nurkassa!

Minusta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen sen lungimmin otan kaikki juhlajärjestelyt. Minua ei stressaa tippaakaan, saa nähdä miten ensi viikon loppupuolella:D Olemme joka tapauksessa päättäneet itse tehdä suurimman osan tarjottavista, kaksi kakkua tekee työkaverini. Kiitos hänelle siitä:) Minä olen sitä mieltä, että kun juhlat kotona vietetään, niin täällä saa näkyäkkin se, että täällä asutaan.

Mutta siis viikonlopun tuotoksiin. Alla olevat kämmekkäät tein ystävä-kullalle. Nimesin nämä värinsä vuoksi oliivikämmekkäiksi. Toivottavasti on mieleiset. Laitan nämä postitse hänelle menemään yllätyksen kanssa ensi viikon aikana:)



Nämä oli kiva tehdä ja ne on tehty Panda-langasta, jonka hän itse valitsi meidän Hesa reissullamme:) ja näissäkin olen lempipuikkojani käyttänyt:)

Tein myös toiset kämmekkäät, ne valmistuvat ennen näitä. Mutta kuvaa niistä julkaisen vasta ensi kuun puolen välin jälkeen. Olen nimittäin ottanut osaa kämmekkäiden vaihtoon Novitan neulomossa. Saajallen ne saapuu ensi viikolla:)

Ja ompelukoneellekin ehdin vihdoin, kun sain ensin ompelupöytäni tyhjennettyä. Siinä menee yleensä enemmän aikaa kun itse ompelussa.. Ja nyt kun se on tyhjä ylimääräisistä tavaroista, niin kohta se taas pursuaa kaikenlaista, kun on tyhjää pintaa mihin laskea tavarat, joille ei ole muutakaan paikkaa.. *huokaus*

Mutta nämä pöksyt siis tein kuopukselle ensi lauantain rippijuhliin:



Oli kyllä kiva taas pitkästä aikaa ommella:) Samalla tosin kun koneen esiin kaivelin kaiken tavaran alta, niin lyhensi yhdet verkkarit kuopukselle samalla. Ja päässä olisi taas miljoona ideaa, joiden toteutukseen ei juuri nyt ole tietenkään aikaa. Kummipojalle haluaisin ommella hiirihaalarin Fleesestä ja jotain muutakin kivaa. Pinet jutut kun valmistuu niin nopeasti. Kuopukselle pitäisi ulkohousut ommella ja kassejakin olisi kiva tehdä jne. jne.

Nyt taitaa blogini hetkeksi hiljetä. En usko, että pahemmin ehdin käsitöitä ensi viikolla harrastaa. Kaikki liikenevä aika menee rippijuhlien järjestämiseen. Meneehän se loma näinkin;)

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Auringonkukkia lumen keskellä, taitaa kesä olla tulossa;)

Eilinen ilta meni ystävän kanssa kukkia tehdessä:) Tulimme siihen tulokseen, että joka perjantai voisimme väsätä jotain kivaa;) Oikeasti meinasi kyllä huumori välillä loppua, kun kukkaketo vain kasvoi eikä loppua ollut näkyvissä! Teimme alla olevia auringonkukkia 24 kappaletta. Taittelimme, leikkasimme, niittasimme ja liimasimme reilut kolme tuntia.. Mutta saimme kauniin auringonkukka pellon aikaan:D Alla olevassa kuvassa vain murto osa kukkasista:



Nämä kukat tulevat esiintymään Helsingin oopperatalossa ensi perjantaina eli vallan kuuluisia näistä saattaa tulla;) Meidän molempien tyttäret esiintyvät Auringonkukka oopperassa ja 11 tyttöä tanssii siellä auringonkukkatanssin, siihen tanssiin teimme nämä käsikoristeet. Jokaisella tanssijatytöllä on molemmissa käsissä auringonkukka, pari ylimääräistä siis teimme varmuuden vuoksi.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Pientä ja suloista:)

Tämän suloisen Aleena mekko/tunikan tein Ullasta löytyvällä ohjeella työkaverin tyttärentyttärelle, tämä pikkuruinen mekko on kokoa 70cm.



Tätä mekkoa oli kiva neuloa:) Suloisen yksinkertainen neule! Neuloin tämän bambulangasta, jota löytyi varastoistani;)

Toivotaan, että on saajalleen mieleinen:)

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Sormet poltteli ja valmista tuli!

Pakkohan se oli eilen ostamani Tindet vyyhdiltä keriä keräksi ja niinhän siinä kävi, etten voinut kerää vain ihailla... Vaan tein itselleni ihan oman mariomyssyn:) Siitä tuli ihana! Ja pitsikukka-kehikolla tein siihen ihan ensimmäisen kukankin. Ihan en kyllä ohjeita tajunnut, mutta hyvinhän tuo kukkaa muistuttaa;)

Kuvassa vähän liian vaalea tuo turkoosi, valo kun ei ihan tähän aikaan riitä kuvaukseen. Nyt sitten pitäisi kehitellä se kaulaliina vielä myssyn kaveriksi.

Lehdokki, Orvokki, Vuokko ja moni muu!

Ei vaineskaan, pelkkä Orvokki vain :)

Eli eilen sain valmiiksi äidilleni orvokkisukat Nallen kukkaketolangasta. Malli on Suloiset sukat kirjasta golfsukat. Näissä on elämäni ensimmäinen tiimalasikantapäät ja ne kyllä sukissa näkyy... Ja tuossa kuvassakin, ihan kamalat reiät jäi... Mutta tavallaan tarkoituksellakin ne jätin, niin näen sitten edistymiseni tuon kantapään suhteen tulevaisuudessa. Aluksi tuntui, että ihan kamala kantapää, en enää ikinä tee, mutta toisessa sukassa se ei enää tuntunutkaan niin pahalta. Eli ehkäpä harjoittelen tässä vielä hyväksi;) Kuvassa sukat on kuopuksen jaloissa ja ihan liian isot hänelle :)



Tein nämä lempisukkapuikoillani eli niillä samaisilla kolmosen eebeneillä.

Vielä on revontuli kesken ja sitä tikutan kun ehdin. Mutta nuo eiliset langat jo polttelee kovasti ja osasta on jo mielensopukoissa muodostunut vaikka mitä:)
Turkoosista Gjestalin Tindestä teen itselleni Mariomyssyn ja jonkinlaisen kaulaliinan sen kaveriksi. Tiskirättejäkin pitäisi tehdä muutama, omaan käyttöön ja kavereille myös. Sukkiakin tekee mieleni tehdä lisää. On se kyllä kamalaa kun lankoja on ja halua tehdä, mutta aika vaan ei tahdo millään riittää kaikkeen mitä haluaisi tehdä. ;)

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Sortumuksen teillä;)

Muoks. Nappikuva lisätty jälkikäteen:)

Tänään oli jälleen se kiva päivä kun tavattiin Zeldan kanssa Helsingissä:) Olemme ottaneet tavaksi tehdä sen muutaman kerran vuodessa. Yleensä nämä tapaamisemme painottuvat (yllätys yllätys) lankakauppojen tarjontaan :D Eikä tänäänkään siinä tapahtunut poikkeusta;) Mutta ennen kun kerron siitä enemmän, niin alla olevan kuvat langat + muut tykötarpeet Zelda toi minulle tullessaan:



Molempien saavuttua suureen pääkaupunkiimme, menimme kuten aina, aamukaffille:) Olimme sopineet, että tällä kertaa myös Kristiina saapuu seuraamme eli oppaaksemme, että me maalaistytöt emme eksy suuressa ja ihmeellisessä maailmassa;) Nämä alla olevat ihanuudet toi Kristiina minulle tullessaan:



Sovimme tapaamisen Kristiinan kanssa Sypressiin. Minun piti, siis piti osata sinne, mutta onneksi kännykät on keksitty, eikä me kovin kaukana harhailtu;) Minun EI pitänyt ostaa tällä reissulla lankaa (saunasukkapakettia lukuunottamatta)... Mutta näihin sorruin sitten kuitenkin:



Sypressin vieressä oli putiikki (jonka nimeä en muista) ja sieltä ostin tämän ihanan nappirintanapin. Tämä oli rakkautta ensi silmäyksellä <3




Sypressistä matkamme jatkui Taito-Shoppiin. Sieltä minun oli tarkoituskin ostaa tuo saunasukka pussukka. Tuo toinen oli tarpeellinen heräteostos;) Lupasin siitä Zeldalle kämmekkäät:) Hän valitsi itse värin.



Taito-Shopista poikkesimme Hobboksissa. Minä en siellä sortunut mihinkään, vaikka muutama kirja siellä oli mikä olisi kyllä hyvä löytyä omasta hyllystä;) Tuon lisäksi kävimme Akateemisen kirjakaupan lehtiosastolla katsastamassa neulelehti valikoiman, sieltäkään ei tällä kertaa jäänyt yhtään lehteä mukaan.
Kaisaniemen Tarjoustalo käynnin jälkeen olikin jo kova nälkä minulla ja Zeldalla. Eikä tälläkään kertaa poikettu totutusta tavasta vaan kävimme Cafe Piknikissä syömässä.

Sitten matkasimme Forumiin ja Kristiina hyppäsi tässä vaiheessa metroon. Forumissa kävimme vain yhdessä kaupassa ja Zelda sai sieltä mitä hakikin, tällä kertaa kyse ei ollut langoista vaan ihan vaatteista:) Sitten alkoikin kello olla jo sen verran, että Zeldan paluukyyti oli jo lähellä, ehdimme kuitenkin poiketa Kampin Anttilassa ja sieltä ostin vielä nuo puikot ja koukut:



Mukavaa oli, niinkuin aina:) Kiitos seurasta Zelda ja Kristiina!

torstai 11. maaliskuuta 2010

Ikävä kesää...

Vaikka ikinä en ole itseäni mitenkään kesäihmisenä pitänytkään, enemmänkin olen syksyihminen. Mutta nyt kaipaan aurinkoa, ihottumani myös;)
Valoa onneksi on jo paljon, aamut eivät ole enää pimeitä, mutta lunta ja märkää on liikaa ympärillä. Nautin kyllä talvella lumesta ja pakkasestakin, mutta nyt kun kevät tekee tuloaan ja kaikki paikat on täynnä likaa ja loskaa, niin en nauti yhtään... Tuossa sohjossa on ärsyttävää yrittää päästä eteenpäin kun jalka lipsuu koko ajan johonkin suuntaan... Kaipaan aurinkoista kesäpäivää!

Katselin meidän ottamiamme kuvia ja bongasin nämä kaksi kuvaa ja kaipuu senkun kasvoi vain...

Tässä meidän omat unikkomme:



Ja tässä kuvassa monen mielestä niin kamala lupiini, minusta kuitenkin kaunis:) Tosin olemme näitä niittäneet pois ennen siemennystä viime kesänä. Ja tuossa kohdassa oli viime kesänä jo hernepenkki. Mutta kyllä näitä vielä ensi kesänäkin pihallamme on, ei niitä niin vain saa hävitettyä:)



Kyllä minä sitten taas kesällä haikeana muistelen talvea, varsinkin kun pörriäiset kiusaavat;) Mutta nyt kai saan haikailla kuitenkin lämpöä ja aurinkoa?

Käsityörintamalla valmistuu pikkuhiljaa orvokkisukka, olen tehnyt siihen elämäni ensimmäisen tiimalasikantapään. Tosin en oikein ole tyytyväinen siihen ja mietin puranko... Olen nyt kuitenkin toistaiseksi tikuttanut sitä eteenpäin kuitenkin.
Ja tuo revontulikin valmistuu kerros kerrallaan ja pikkuhiljaa:) Kaunis siitä tulee, värit ovat juuri kuin tädilleni tehdyt. Toivompa saavani kakkukahvit kun lahjan hälle kiikutan;)

Näillä nyt mennään eteenpäin, toivotaan että tämä "kevätmasennus" tästä helpottaa kun aurinko sulattaa lumia enemmän ja ilma lämpiää entisestään:)

tiistai 9. maaliskuuta 2010

Koukuttavat solmut...

Tässä lisää huiveja esikoisen luokan myyjäisiin:) Toivotaan, että edes muutama siellä menee kaupaksi ja luokka saa noista rahaa. Nyt olen tehnyt huiveja 11 kpl yhteensä, muutamaan vielä oli lankaa olemassa. Tai no jos totta puhutaan, niin varmaan lankaa löytyy ainakin toiseen samanmoiseen satsiin;) Aika näyttää (ja sitähän vielä on;)) tuleeko näitä vielä lisää myyjäisiin tehtyä.



Ihan pelkästään en ole virkkuukoukkua heiluttanut, vaan puikkoja myös. Yhden sukantekeleen purin takaisin kerälle, ei ollutkaan vaan sellainen, että olisin jaksanut valmiiksi tehdä.

Mutta tässä alla olevassa kuvassa on nyt keskeneräiset, sukat äiskälle Nallen kukkaketo orvokista ja tädilleni synttärilahja-revontuli tekeillä.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Minun oma revontuleni:)

Tämän sain valmiiksi jo Helmikuun viimeisinä päivinä, mutta pingotuksesta otin pois vasta nyt.

Tämä jää minulle itselleni, rippijuhliin tein tämän mekkoni kaveriksi.

Tein 5 numeron Eebenpuisilla pyöröillä Kauhavan Kangas-aitan Esito-huopalangasta. Oli joutuisaa ja kivaa neuloa eikä tullut tikkuja vastaan niinkuin vironvilloista aina tulee. Tykkään kovasti ja se kai on pääasia:)

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Maaliskuu maata näyttää...

Niin ainakin vanha kansa sanoo. Uskoisko tuon?

Minä selätin yhden kerän isoveikkaa kun kokeilin Jatan ohjeella mariomyssyn tekoa:) hyvin onnistui, ainakin neiti sanoi sen huomenna kouluun laittavansa. Voisimpa tehdä itsellenikin tuollaisen. Oli nopeasti valmis, aloitin kun töistä pääsin ja juuri äsken päättelin.



Kuva on huono, kun valo ei tahtonut riittää missään täällä sisällä. Ja ulkona vielä vähemmän;)

Bussilakkokin se sitten huomenissa alkaa.. Vaikeutuu meidän kaikkien kulkeminen. Aamusta varmaan nakataan lapset anopille, saavat sieltä lähteä kouluihinsa sitten oikeampaan aikaan, ei tarvitse koulun pihalla odotella ovien aukemista;) Sitten heittää mies minut töihin ja takaisin sitten kiekka eripäin eli minun hakemiseni jälkeen poimitaan lapset kyytiin kotimatkalla. Toivon, että kauan ei tuo lakko kestäisi!