torstai 16. joulukuuta 2010

Lomapäivän viettoa:)

Eilen vietin kiireisestä työviikosta huolimatta lomapäivän:) Sovimme Kristiinan kanssa jo aikapäiviä sitten, että lähdemme syksyllä Tallinnaan:) No syksy oli ja meni kiireineen ja saimme sovittua matkan sitten eiliseen.

Matka taittui joutuisasti ja rupattelun lomassa neuloimme, tietysti, mitäs muutakaan;) Tallinnassa oli huomattavasti lämpimämpi kun Suomessa lähtiessä, mittari näytti siellä miinusta ainoastaan 1-3 astetta. Kamalaa sohjoa siellä oli kyllä jalkakäytävät ja sohjon alla jäätä, mutta kertaakaan ei menty nurin;)

Perille päästyämme matkasimme taksilla Karnaluksiin, sieltä löysinkin sitten yhtä ja toista tarpeellista ja kiitos Kristiinan tarvitsin kaikenlaista mitä en edes tiennyt tarvitsevani;) Hän se näkee kaiken tarpeellisen ja osaa kertoa niistä myös muille:) Ostin mm. ompelukoneen puhdistusharjan, sitä ihan oikeasti olen ollut vailla ja Kristiina jotenkin arvasi sen kun tarjosi sellaista minulle sieltä kaiken tarpeellisen keskeltä, en itse olisi nimittäin edes huomannut moisia harjoja!

Tässä kuvaa ostoksistani, osa on saanut jo uuden kodin eli itselleni en sentään ihan kaikkea tätä ostanut:) Mutta esim. nuo Hello Kitty merkit on kyllä ihan minulle itselleni! Kristiina vei minut jopa Hello Kitty kauppaan Forumin kauppakeskukseen, en tuollaisestakaan tiennyt yhtään mitään tätä reissua ennen. Olin kuitenkin tiukkana enkä ostanut sieltä mitään, en vaikka kaikki oli -30% tarjouksessa:D (Ja kaikkea ihanaa siellä olisi kyllä ollut... mm. ihana vaaleanpinainen suuri Hello Kitty sateenvarjo! Ihan nelikymppisen naisen sateenvarjo, eikös vain? ;))



Nämä tumput otin muurin varrelta vanhasta kaupungista. Kahdet jää kotiin, kuopukselle ja neidille, kahdet lähtevät pukinkonttiin neidin ystäville. Nämä maksoivat 13 euroa pari. Katseltiin me tumppuja muualtakin, mutta palasimme ostamaan nämä muurilta kuitenkin:)



Puu ja Putuka puodista ostin nappeja ja jouluyllätyksen ystävälleni:) Napit menevät toisen ystäväni varastoja kartuttamaan, en vain raaskinut avata tuota kaunista pussia edes kuvaa varten:) Ja jää tuo yllätyskin kuvaamatta, mutta voin kuiskata että sieltä löytyy ihana huopaenkeli!

Vironvillat on ostettu Sadamarketista, tuo punasävyinen itselleni:) Se vaan ikäänkuin hyppäsi kyytiin, enkä raaskinut sinnekkään jättää..



Kotiin pääsimme nopeammin kun ukko-kulta oli meitä vastassa:) Kiitos Kristiina kivasta matkasta. Otetaan joskus uudestaan, eikös vain?

Mukavaa loppu viikkoa kaikille:)

10 kommenttia:

  1. Kristiina on just paras bongaamaan kaikkea hyödyllistä. Kauniit tumput ja edellisen postauksen tonttuarmeija on mahtava.

    VastaaPoista
  2. Kiva matka, hyvä saalis. Oikein hyvää alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi.
    Kyllä teillä Kristiinan kanssa on ollut kiva matka runsas matkasaalis.
    Joulunodotus viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Katju:) Minulta olisi jäänyt moni juttu huomaamatta ilma Kristiinaa!

    Kiitos Kati:)

    Outi-M: Saalis oli minustakin ihan hyvä:) Eikä jäänyt harmittamaan, etten ostanut mitään Hello Kitty kaupastakaan. Hyvää alkavaa viikonloppua myös sinulle!

    villasukka: Kiitos myös itsellesi kommentistasi:) Meillä oli kiva reissu, tällaisia irtiottoja arjesta pitäisi tehdä useammin!
    Joulunodotus viikonloppua myös sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Oi, teillä on varmasti ollut mukava matka! Ihania tumppuja löysit ja langatkin näyttävät oikein mukavilta ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Krista:) Matka oli mukava ja uudestaan voisin lähteä koska vaan!
    Langat ovatkin jo saanett luotasi uuden kodin:)

    VastaaPoista
  7. Ihania ostoksia. Minun tekisi mieli ottaa vironvillat puikoille ja laittaa lapasiksi, mutta vielä on jotain jouluisia juttuja kesken. Sinäpä näppärästi ymmärsit ostaa valmiina.

    VastaaPoista
  8. Kiitos seijap:) Ostin lapasia kun en ehtinyt tehdä. Tuo neiti tuppaa tekemään tilauksensa aina viime metreillä;) Onneksi sentään ennen matkaani keksi lahjat ystävilleen:)
    Jotenkin on ihan "pallohukassa" kun lahjat on tehty, ne mitä pitikin. Nyt ei oikein tiedä mitä neuloisi vaikka töitä jonossa onkin!

    VastaaPoista
  9. Ihania lankoja !
    Minä tarvitsisin peräkärrin mukaan jos Tallinnan lankakauppaan pääsisin :)

    VastaaPoista