Vihdoinkin ehdin piipahtaa pihamaalla kameran kanssa :) Kaikkea ihanaa sieltä jo löytyykin (ja muistanette kaikki, että minä en ole mikään puutarhaihminen, mieluummin vietän aikaa sohvalla käsitöitä tehden kun pihalla peppu pystyssä tonkimassa!), ja niitä on kiva kameralla kuvailla. Tosin esikoinen olisi parempi siinäkin puuhassa, mutta nyt kuitenkin päätin tarttua kameraan ihan itse ;)
Tässä ensin päärynäpuun kukkaloistoa:
Kirsikkapuun kukat ovat todella kauniita, harmi vaan kun linnut aina ehtivät ensin kun satoa olisi tulossa :)
Metsämansikoitakin löytyy pihasta, enemmän tosin pihan takaa metsän reunasta, mutta tämä kuva otettu omasta pihasta:
Orvokkejakin löytyy, ei istuttamiamme, liekö jotain villiä lajia vai onko muuntunut istutuksista ajan kanssa, en tiedä, mutta takapihalla (keskellä siellä, ei siis lähelläkään kukkapenkkejä) on tällaisia orvokkitupsuja. Tässä kehta eri väriä eri paikoista:
Sitten ainakin toinen karviaispensaista voimistuu ja kasvaa joka vuosi, toinen (ei kuvassa) on jäänyt enemmän rimpulaksi.
Pihassamme kasvaa kaksi omenapuutakin, tänä vuonna(kin) niistä on valtavasti kukkasia :) Tässä noistakin kuvat:
Raparpisatoa saadaan ihan pian poimittua:
Unikoita on alkanut aukeilemaan. Minun ihan lempikukkiani, yksiä niistä :) Joka vuosi oikein odotan että unikot aukeavat ja tuovat väriloistoa pihaamme :) Yrityksistäni huolimatta kukkapenkkini valtaa aina voikukat ja vuohenjuuri..
Ja sitten varma merkki kesän tulosta on se, että meidän pihaan laitetaan uima-allas :D Tässä pari kuvaa alkupuuhista:
Tervetuloa uudelle lukijalle :) Ja kiitos teille kaikille, jotka jätätte kivoja kommentteja. Ne lämmittävät mieltä aina yhtä paljon :) Tänään olen joillekin jättänyut mekin käynnistäni, jos en ole juuri sinulle kommentoinut niin vetäise hihasta, niin käyn jättämässä puumerkkini!
Mukavaista viikon alkua teille, kun huomenna taas on maanantai! Minulla ihan kiva (tosin taas aika kiireinen) viikko tulossa, maanantaina kuopuksen solistikonsertti koululla illalla, keskiviikkona lähden valvojaksi mukaan neidin luokkaretkelle ja ke illalla on kuopuksen kevätjuhlatkin. Tiistaina ole menossa ihan ensimmäistä kertaa elämässäni jalkahoitoon :) Loppu viikkoonkin varmaan jotain vielä ehtii tulla :D Lauantaina sitten muutaman yo-juhlat, onneksi vain vierailun merkeissä ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenankukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenankukat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
Meidän pihan "elämää" :)
Tunnisteet:
karviainen,
kaunista,
kevät,
kirsikankukat,
kukat,
mansikka,
metsämansikka,
omenankukat,
orvokki,
päärynänkukat,
raparperi,
unikot
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Pihapiirin elämää
Tänään löytyi ensimmäinen sisilisko. Kuopus on niitä etsinyt jo monta päivää, oikeastaan monta viikkoa. Tässä lisko köllöttelee neidin kädellä. Häntänsä näköjään joskus menettänyt, mutta uusi jo kovaa vauhtia kasvamassa.

Tämä pihan ensimmäinen unikko oli ihan pakko ikuistaa:

Kielojakin jo ihanasti kukassa useampikin:

Päärynäpuussakin kukkameri senkun kasvaa!

Löysin talon nurkalta muutaman mansikankukankin:

Tämä pihan ensimmäinen unikko oli ihan pakko ikuistaa:

Kielojakin jo ihanasti kukassa useampikin:

Päärynäpuussakin kukkameri senkun kasvaa!

Löysin talon nurkalta muutaman mansikankukankin:
Tunnisteet:
kielo,
kukat,
mansikka,
omenankukat,
päärynänkukat,
sisilisko
Matkalla valmistuneet
Ihanat omenankukat ovat saapuneet iloksemme:) Nämä on mielestäni niin kauniita, että ihan pakko oli kuva laittaa näytille myös teille:)

Matkatyönä minulla oli mukanani revontulihuivi nro 27. Siitä puuttui vain muutama rivi ja sain sen valmiiksi matkan alkuvaiheessa, en kuitenkaan ihan laivamatkalla kokonaan. Tästä tuli kaunis mielestäni, vaikka nuo kaikki sinisen sävyt eivät lemppareitani olleetkaan.

Ja nämä oranssit miesten sukat sain myös valmiiksi matkalla. Takaisin tullessa sain toisen sukan valmiiksi juuri kun laiva saapui satamaan:) Päättelin suosiolla nämä sukat vasta kotosalla.

Nyt on puikoilla kuopuksen opettajalle ylläri. Siitä kuvia sitten vasta kun koulut ovat loppuneet:)

7veikka,
huivi,
omenankukat,
Revontuli,
salaisuuksia,
sukat
Tilaa:
Kommentit (Atom)