Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kevät :)





sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Meidän pihan "elämää" :)

Vihdoinkin ehdin piipahtaa pihamaalla kameran kanssa :) Kaikkea ihanaa sieltä jo löytyykin (ja muistanette kaikki, että minä en ole mikään puutarhaihminen, mieluummin vietän aikaa sohvalla käsitöitä tehden kun pihalla peppu pystyssä tonkimassa!), ja niitä on kiva kameralla kuvailla. Tosin esikoinen olisi parempi siinäkin puuhassa, mutta nyt kuitenkin päätin tarttua kameraan ihan itse ;)

Tässä ensin päärynäpuun kukkaloistoa:


Kirsikkapuun kukat ovat todella kauniita, harmi vaan kun linnut aina ehtivät ensin kun satoa olisi tulossa :)


Metsämansikoitakin löytyy pihasta, enemmän tosin pihan takaa metsän reunasta, mutta tämä kuva otettu omasta pihasta:


Orvokkejakin löytyy, ei istuttamiamme, liekö jotain villiä lajia vai onko muuntunut istutuksista ajan kanssa, en tiedä, mutta takapihalla (keskellä siellä, ei siis lähelläkään kukkapenkkejä) on tällaisia orvokkitupsuja. Tässä kehta eri väriä eri paikoista:



Sitten ainakin toinen karviaispensaista voimistuu ja kasvaa joka vuosi, toinen (ei kuvassa) on jäänyt enemmän rimpulaksi.


Pihassamme kasvaa kaksi omenapuutakin, tänä vuonna(kin) niistä on valtavasti kukkasia :) Tässä noistakin kuvat:



Raparpisatoa saadaan ihan pian poimittua:


Unikoita on alkanut aukeilemaan. Minun ihan lempikukkiani, yksiä niistä :) Joka vuosi oikein odotan että unikot aukeavat ja tuovat väriloistoa pihaamme :) Yrityksistäni huolimatta kukkapenkkini valtaa aina voikukat ja vuohenjuuri..


Ja sitten varma merkki kesän tulosta on se, että meidän pihaan laitetaan uima-allas :D Tässä pari kuvaa alkupuuhista:



Tervetuloa uudelle lukijalle :) Ja kiitos teille kaikille, jotka jätätte kivoja kommentteja. Ne lämmittävät mieltä aina yhtä paljon :) Tänään olen joillekin jättänyut mekin käynnistäni, jos en ole juuri sinulle kommentoinut niin vetäise hihasta, niin käyn jättämässä puumerkkini!

Mukavaista viikon alkua teille, kun huomenna taas on maanantai! Minulla ihan kiva (tosin taas aika kiireinen) viikko tulossa, maanantaina kuopuksen solistikonsertti koululla illalla, keskiviikkona lähden valvojaksi mukaan neidin luokkaretkelle ja ke illalla on kuopuksen kevätjuhlatkin. Tiistaina ole menossa ihan ensimmäistä kertaa elämässäni jalkahoitoon :) Loppu viikkoonkin varmaan jotain vielä ehtii tulla :D Lauantaina sitten muutaman yo-juhlat, onneksi vain vierailun merkeissä ;)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kevättä esikoisen silmin:)

Kameran takana rakas esikoispoikani:)













sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivä vuonna 2011

Tämä päivä on ollut kiva päivä, ei sen takia että minua on lahjottu. Toiveeni oli, että riittää lasten oma tekemät kortit ja jos mies haluaa ostaa ruusuja niin saa sen tehdä:) Kahvia en ole ikinä halunnut sänkyyn, juon sen mieluummin keittiössä;)

Kuopus oli koulussa tehnyt kortin, kotona teki minulle silmukkamerkin, sen rakkaudenmerkin <3 Neiti tuunasi yhden peltipurkin minulle, aion säilyttää siinä nappeja. Esikoinen laittoi Facebookin kautta kortin;) Ja mies osti kauppareissulla eilen pinkit ruusut. Kakkukin löytyi pakastealtaasta eilisella kauppareissulla. Maistoimme tobleronekakkua tällä kertaa. Omasta mielestäni dajmkakku on parempaa.

Anopille veimme ruukkuruusun hänen toivomuksensa sekä iloisen mummon pastilleja. Ne tepsi heti, koska anoppi naureskeli niille jo paketin nähdessään:D Kortti myös tottakai! Omalle äidilleni soitin, kortinkin unohdin lähettää... Laitan matkaan alkuviikosta, näin äiskän kanssa sovimme:)

Kuopuksen toiveesta kävimme käärmenäyttelyssä. Tulihan nähtyä kummajaisiakin! Siellä oli mm. lammas, jolla yksi pää mutta kaksi vartaloa, possu jolla kaksikärsää ja kolme silmää. Kummajaisia tottatosiaan! Näyttelyn jälkeen kävimme syömässä Hot Chilissä Tikkurilassa:)



Muutenkin tämä päivä on sujunut oikein kivasti:) Aurinkoista äitienpäivän jatkoa kaikille!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Arvaa paljonko lankaa minulla on:)

Sain kun sainkin lankani järjestettyä uudelleen laatikoihin:) Ajattelinkin laittaa pystyyn pienen arvonnan, että paljonko minulla on lankaa. Paljon sitä on, en ymmärrä kuka tämän kaiken on meille kantanut;) Tästä kuvasta puuttuu lankaa muutama kerä, ne löytyi vasta kuvauksen jälkeen... Kuvasta uupuu lankaa 1250 grammaa lankaa, laske tuo mukaan arvaus summaan:D

Arvonta aika on 22.5.2011 klo 16 asti. Onnea arvaukseen! Tälläkin kertaa lukijani saavat 2 arpaa, lukijoiksi hyväksyn nekin, jotka lukevat blogiani blogilistan tms. kautta:) Muista mainita vastauksessasi oletko lukijani!

Tässä siis lankavarastoni sängyn päälle levitettynä! Meidän sänky on 180cm leveä... Ei oikeasti hirveästi enää naurata tämä määrä:D (Vaikka kyllä naurattaa!)



Tässä kuvassa samat langat eri suunnasta kuvattuna;)



Tässä palkinto lähimmäksi arvanneelle:) Jos useampi arvaa yhtä lähelle, arvon voittajan.



Pian minulla ei onneksi ole tuota lankaa ihan tätä määrää, vaan laittelen osan myyntiin, pakko saada tilaa Tallinnan langoille;)

Mukavaa huomista äitienpäivää kaikille!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ahkeruutta vai pakkomielle;)

Tässä lupaamani kuvat neuleista:) Sain sitten muutakin aikaan, mutta ompelukoneella;)

Nämä pari seuraavaa kuvaa ovat Aliina neidin Aleena mekosta:) Lankana bambulanka, ihanaa neuloa! En ole ikinä tykännyt puuvillalangoista, ne jotenkin repivät käteni rikki, mutta bambulanka aivan hellii käsiäni:) Tehkäähän tutut lisää tyttöjä, niin saan tehdä Aleena mekkoja lisää:) Tämä mekko on kokoa 60cm, siis ohjeen mukaan tuon 60cm, veikkaan että on isompi kuitenkin. Tämä mallihan on siitä kiva, että sitä voi ensin käyttää mekkona ja sitten tunikana:)





Tämä mini-Annis on menossa Smirgelinelle, kunhan hän ensin sen testaa, että tuliko tästä jo liian pieni huivi;) Mikäli tuli, niin teen hänelle sitten uuden vähän isomman.



Lähikuvaa:



Tästä alkaa tänäpäivänä valmiiksi saadut ompelukset. Muutama juttu on valmiiksi leikattuna, mutta tänään en enää jaksanut valmiiksi saattaa...

Nämä käsityöpussit sain tänään tehtyä. Toinen näistä matkaa neulomon kautta Liepalle ja toinen on vielä koditon. Mutta eiköhän sillekin rakastava koti keksitä vielä;)



Nämä kolme kassia ovat menossa kesäkasseiksi ystäväni perheeseen:) Äidille ylin ja tyttärille nuo alemmat.







Tämä kassi lähtee postin mukana tällä viikolla Sibyllalle, hänhän voitti arvonnassa blogissani:) Vihdoin sain siis sen tehtyä. Toivottavasti on mieleinen:)



Tämän kassin tein työkaverilleni:) Toivottavasti tykkää, vien huomenna tämän hänelle jos vaan aamulla muistan ottaa mukaani..



Kuva läheltä:



Sitten vielä pari kevätkuvaa pihapiiristä. Lemmikit kukkivat jo näin komeasti:)



Tämän kukan kuvasi esikoinen:) Mikähän kukka tämä on?



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille:) Huomenna töihin pitkästäaikaa! Suu ei vieläkään kunnolla aukea ja nyt jännittää jo keskiviikkoinen tikkien poisto..

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Huivi luonnohelmassa:)

Olen minä pääsiäisen aikana ehtinyt jotain valmiiksikin saada;)
En siis ole vain syönyt suklaamunia ja mämmiä:D Suklaamunista nautin nyt erityisen paljon, kun saan suuni niin auki, että saan niitä syötyä;) En kuitenkaan kokonaisena tunge niitä suuhuni, hih!
Vielä ihan suu ei ole parantunut entiseensä, suu ei aukea edelleenkään ihan ammolleen, kuitenkin jo niin paljon ettei syöminen ole niin vaikeaa... Itse leikkauskohtaa ei kolota eikä se ole kipeä, mutta ien kielenpuolella on kipeä ja turvoksissa.. En tiedä kuuluukö asiaan vai ei, niin kipeä se ei kuitenkaan ole että se kamalasti huolestuttaisi. Tiistaina pitää varmaan käydä näyttämässä jos vielä silloin on samanlaisia tuntemuksia:) (Ja tarkennukseksi, että ien on ollut kielenpuolelta kyllä turvoksissa koko ajan leikauksen jälkeen, ei siis ole nyt ykskaks turvonnut.)

Nyt jo heti alkumetreillä eksyin itse asiasta eli neulomisesta ja valmiista työstä:D

Neuloin Regian hand-dye effectistä Annishuivin esikoisen opettajalle. Annan tämän huivin hänelle vielä tämän kevään aikana, ennen kevätjuhlia kuitenkin:) Tästä tuli ihanan kevyt ja kuohkea! Ihan erilainen kun vironvillasta tehtynä. Tykkään kovasti ainakin itse!







Ja vähän kevättäkin tuli kuvattua samalla kun huivia:) Tässä omenapuun alla kasvavat unikon alut. Odotan oikein kun puhkeavat kukkaan!



Ja tässä oman pihan valkovuokot:)



Olen minä muutakin saanut aikaan;) Ne vaan on pingotettavana tällä hetkellä, ehkäpä jo huomenna saan kuvia laitettua niistä.

Tarkoitukseni oli ommella tänään.. En vain ole saanut enempää aikaan kun kankaat pitkin ja poikin makkarin lattiaa... Käsityöpussin kaava katoaa aina, en ymmärrä minne ja esikoinen ihanana poikana piirsi sen minulle uudelleen:) Jos nyt tänään edes saisin kankaat leikattua ja jotain ommeltua. Pitäisi ommella kasseja muutama kappale (mm. arvonta voitto kassi) ja käsityöpusseja sekä nuorimmalle kummipojalle jotain pientä kivaa <3

Oikein ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011