maanantai 21. tammikuuta 2013

Lähdin mukaan kevään sny kierrokselle :)

Vaikka vakaasti olinkin päättänyt, että syksyn kierros olisi ollut se viimeinen. Mutta mukana nyt kuitenkin :D Ihanaa olla nainen, kun voi muuttaa mieltään mielein määrin ;)


Ja uusi salainen neuleystäväni onkin jo lähestynyt minua sähköpostilla :) Kivaa!! Miten maltan odottaa, että paljastut :D

Valmistakin olen saanut aikaan, vaan en ole saanut otettua kuvia... Jonkin sortin laiskuus siis täällä edelleen luuraa.. Hauaisiko joku tulla hakemaan sen pois?

Tukholmassa piipahdettiin kuopuksen kanssa to-la risteilyllä. Kuviakin napsittiin matkalta, mutta ne kaikki on kamerassa edelleen... Laittelen muutamia kuvia näytille kunhan saan ne siirrettyä ensin koneelle eli odotamme laiskamadon poistumista kehostani ;)

Sain ihanan tunnustuksen Näpertelijältä taannoin, laitan sen näytille ja haluan antaa sen kaikille lukijoilleni :)


Kiitos Näpertelijä tunnustuksesta, se kummasti ämmittää mieltäni :)

Laihiskin etenee omaa painoaan eteenpäin, vauhti on hidastunut, mutta alaspäin menee koko ajan kuitenkin :) Yhteensä himpun verran yli 29 kiloa on lähtenyt tämän rouvan kropasta! Vielähän tuota matkaa on jonkin verran edessä, mutta enköhän saa tavoiteajassa itseni kuosiin :D

Ihanaista viikkoa teille kaikille!

9 kommenttia:

  1. Minäkin osallistuin taas. :) On se vaan mukavaa. :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin ollaan mukana uudella kierroksella. Ja mikä mahtava saavutus 29kg!! Onnea siitä ja tsemppiä loppujenkin karistamiseen. Itse taistelen niiden viimeisten 5kg:n kanssa.

    VastaaPoista
  3. Mukaan lähdin minäkin. Eihän sitä malta joukosta poissa pysyä :)

    Aivan huikeasti olet saanut painoasi pudotettua. Ole ylpeä itsestäsi! Mahtavaa ja voimia sekä itsekuria niihin loppukiloihin myös.

    VastaaPoista
  4. Jätin nyt väliin tämän kierrokesn, katsotaan syksyllä. Painoa olet hyvin pudottanut,kyllä ne viimeisetkin lähtee.

    VastaaPoista
  5. Minä taas en ole vielä kertaakaan ollut mukana, aina mietin pitäisikö? Varmaan pitäisi, koska kaikki kehuvat kokemusta kivaksi.

    VastaaPoista
  6. Onnea huikeasta painonpudotuksesta!

    VastaaPoista
  7. Minäkin lähdin tälle kierrokselle mukaan...josko sillä syyllä tulisi blogiaan päivitettyä;) Onnea hienosta painonpudotuksesta!

    VastaaPoista
  8. Onneksi päätit olla mukana tällä kierroksella! Minusta on mukava suunnitella kaikkea kivaa "pääsi menoksi" :)
    Uskon, että meille tulee mukava yhteinen kevät ihan näin virtuaallisesti.

    Huikeasti olet saanut painoasi pudotettua! Onneksi olkoon!! Nostan hattua itsekurillesi.

    Hyvää viikonloppua!

    t. Snysi

    VastaaPoista
  9. Jännityksen täyteistä sny kevättä ja onnea huikealle painonpudotukselle:)Aurinkoista viikkoa sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista