sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Kiireinen, ystävärikas viikonloppu melkein jo ohi

Tämä viikonloppu on ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt tehdä käsitöitä lainkaan... Joulukin on kovaa kyytiä tulossa, huomenna on jo marraskuu... Muutama lahja jouluksi on tarkoitus tehdä itse, muutamat sukat, se ikuisuus projekti vauvanhaalari, ainakin yksi revontulihuivi ja ommellen sitten muutama lahja. Onneksi jouluun on kuitenkin vielä melkein kaksi kuukautta, ehkä ehdin kaikki nuo saada valmiiksi siihen mennessä.

Tänä viikonloppuna olen ollut apuna muutossa ystävälleni. Meitä oli loppujen lopuksi iltapäivän jälkeen vain minä, hän ja meidän kolme lastamme eli 2 x 9veet ja yksi 12vee. Mutta saimme kun saimmekin hänen tavaransa siirrettyä uuteen kotiin:) Kropassa toki tuntuu, mutta hengissä selvittiin;) Minne kaikki aina katoavatkin kun pitäisi jotakuta muutossa auttaa?

Tänään olimme juhlatunnelmissa:) Pienen pieni poika sai kasteen yhteydessä nimen ja minä onnellinen olen yksi hänen kummeistaan. Kastejuhla meni oikein hyvin, kummisedän sylissä oli hyvä ottaa kaste vastaan. Sylejäkin oli päivän aikana pikkuisella useampi.

Tässä muutama kuva pienen pojan juhlasta:








Paluu arkeen tulee taas ihan liian nopeasti.. Mutta jostainhan se on aloitettava seuraavan viikonlopun odotus;)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Kiitos Lila kommentistasi blogissani.
    Päivä on ollut harmaa ja syksyisen tuntuinen.
    Muutto on tosi raskasta puhaa, kokemusesta tiedän.
    Meidäkin sukuun, sisarieni lapsille on syntynyt vauvat,tyttö ja poika. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Lila!

    VastaaPoista
  2. Mukavaa uutta viikkoa sinullekin:)

    VastaaPoista
  3. Muutto on kyllä uuvuttava homma ja on totta, että ihmiset kummasti katoavat, kun tarttis muuttoapua. Mut onneksi oli sitten tuo juhla ikäänkuin rehkimisen vastapainoksi =) Hyvää tätä viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiito villasukka:) Tämä viikko on alkanuy paremmin kun viime viikko.

    Zelda, kiitos samoin:)

    Krista: Kiitos kommentistasi:) Eiliset juhlat olivat kyllä suloiset ja olivat hyvä vastapaino lauantain rehkimiselle:) Hyvää tätä viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista