lauantai 4. kesäkuuta 2011

Se on kesä nyt!

Tänään olen herännyt 5.15 ja väsy painaa jo aikamoisesti... Heräsin täyttämään ja koristelemaan kakun peruskoulu taipaleensa päättäville yseille eli esikoisen luokkaan:) Minun piti ottaa kakusta kuva kun se valmistuu... No en ottanut, en muistanut siinä kiireessä...

Kahdeksalta piti olla kuopuksen kevätjuhlissa, tai oikeastaan jo varttia vaille. Alakoulun kevätjuhla oli ihana kuten aina:) Kuopuksen luokka soitti Inke Tinke Minke kappaleen ja muut kolmannet luokat esittivät samalla eri eläinhahmoja. Esitys oli oikein kiva:)

Puoli kymmeneltä piti olla kakkua luovuttamassa jo yläkoulun puolella (onneksi koulujen välissä on vain hiekkakenttä ja tällä hetkellä parakkeja), en siis ehtinyt nähdä kun kuopus sai todistuksensa.

Yläkoulun kevätjuhla alkoi kymmeneltä ja ysit saapuivat kutosten laulun saattelemina saliin (tässä vaiheessa olisi jo tarvittu sitä kotiin jäänyttä nenäliinaa...) Kutoset myös kukittivat ysit ja sitten ysit lauloivat kouluun jääville (ja tässä vaiheessa sitä nenäliinaa olisi tarvittu jo todenteolla...).

Luokassa piti opettaja vielä puheen ja minä annoin meiltä vanhemmilta yhteisen lahjan opettajalle sekä oppilaiden kuvista tehdyn taulun. Puhetta en pitänyt, en osaa pitää niitä ja itku olisi sen soperruksen pilannut viimeistään kumminkin;) Halattiin kuitenkin open kanssa:) Ikävä tulee, loisto opettajaa!

Tässä esikoisen ruusut:) Meiltä tuo sininen, esikoisen toiveesta ja koululta saatu punainen.



Juhlat jatkuivat iltapäivällä ylioppilasjuhlilla. Ihania herkkuja pöytä täynnä, mutta parasta juhlapaikalla oli rennosti ottava Nuppu kissa:) Tässä teille mallia, miten juhlissa tulee käyttäytyä:D





Ja se on sitten virallisesti kesä kun meidän pihaan ilmestyy uima-allas:D Lapset siellä ovat jo polskineet useaan otteeseen, minä odottelen veden lämpenemistä;) Tässä kuopuksen uimakaveri:



Lapset saivat hyvät todistukset jokainen:) Tästä on hyvä aloittaa kesä!

7 kommenttia:

  1. Ihanaa kesää ja mukavia hetkiä.

    VastaaPoista
  2. Oikein Lämmintä Kesää koko Perheelle!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kesää koko perheelle.

    VastaaPoista
  4. Hyvää kesää koko teidän poppoolle!

    VastaaPoista
  5. Hienosti kuulostaa sujuneen päiväsi. Onnittelut myös lapsille hyvistä todistuksista.Näistä päivistä emme taida koskaan selvitä ilman liikutuksia, minä tiristelin siellä kummitytön lakkiaisjuhlissa:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kesän toivotuksista Taina, Katju, Red Dragon, Askartelin itte, Auli ja Zelda:) Oikein mukavaa ja aurinkoista kesää myös teille! :)

    VastaaPoista